Syksyn 2020 väitöskirjakurssi

Kuva: Mark Adriane

Haluaisitko, että voisit tehdä väitöskirjaprosessistasi jaetun ja että väitöskirjasi ottaa aimo harppauksen eteenpäin? Helsingin yliopiston Kielikeskus tarjoaa syksyllä jälleen kaikkien tiedekuntien jatko-opiskelijoille suunnatun väitöskirjan kirjoittamista tukevan kurssin.

Kurssi alkaa maanantaina 7.9.2020 klo 10-12. Tapaamisia on kerran viikossa marraskuun puoliväliin asti.

Tänä syksynä kurssitapaamiset järjestetään poikkeusolosuhteista johtuen Zoomissa. Kurssilla keskustellaan väitöskirjan kirjoittamisesta, tutustutaan kirjoittamista tukeviin työtapoihin, asetetaan tavoitteita sekä työskennellään näiden tavoitteiden eteen.

Kurssi on tarkoitettu sellaisille väitöskirjantekijöille, joiden väitöskirja on jo työn alla ja jotka pystyvät sitoutumaan säännölliseen työskentelyyn. Väitöskirjaa vasta suunnitteleville tai sen tekemisestä haaveileville kurssista ei kokemusten mukaan hyötyä ole.

Kurssin työkieli on suomi, mutta itse väitöskirjan kieli voi olla mikä tahansa. Kurssi noudattelee samoja periaatteita kuin vastaavat graduntekijöille suunnatut kurssit. Näiden kurssien periaatteista löydät esittelyn täältä.

Tässä muutama palaute aikaisemmilta kursseilta:

Toivoisin, että kaikilla väitöskirjantekijöillä olisi mahdollisuus tähän kurssiin.

Kiitos! Tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsin.

Toivoisin voineeni osallistua tällaiselle kurssille jo monta vuotta sitten.

Kurssille osallistumisen edellytyksenä on voimassa oleva jatko-opinto-oikeus Helsingin yliopistossa ja se, että pystyt ilmoittautumaan kurssille WebOodin kautta. Suuri osa kurssityöskentelystä tapahtuu pienryhmissä. Siksi on tärkeää, että osallistujat todella sitoutuvat yhteisiin tapaamisiin.

Ilmoittautuminen alkaa 17.8.2020 klo 12 ja päättyy 23.8.2020. Ilmoittautuminen WebOodin kautta.

Huomaathan, että Kielikeskuksen syksyn kurssit järjestetään yliopiston ohjeistuksen mukaisesti etänä. WebOodissa olevat tiedot kurssin kampuksesta ovat siis vanhentuneita.

Tervetuloa mukaan!

Kategoria: Yleinen. Lisää kirjanmerkkeihin: permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit tilata kommentit myös vaikka et itse kommentoisi.