Saako tieteellinen kirjoittaminen sytyttää?

Kuva: CaptPiper (Flickr)

Kollegamme Virpi Yliraudanjoki pitää parhaillaan Helsingin yliopiston Koulutuskeskus Palmeniassa Luovuutta tieteelliseen kirjoittamiseen -verkkokurssia. Olen kurssilla vierailevana opettajana. Virpi kirjoittaa kurssimateriaaleissa lupaavasti siitä, miten tutkimuskirjoittamisen konventiot ovat murtumassa. Olemme menossa suuntaan, jossa kirjoittajan persoona saa näkyä ja erilaisia viestinnän keinoja saa hyödyntää vapaammin.

Olen tästä helpottunut, sillä minulla on ollut tutkijan työssäni toistuva ongelma. Suuri osa tieteellisistä teksteistä, joita pitäisi työni puolesta lukea, ovat uneen vaivuttavaa luettavaa. Kiinnostus aihetta kohtaan – ja paine lukea tiettyä kirjallisuutta, jotta voi kutsua itseään alan tutkijaksi – auttaa kahlaamaan tekstejä läpi. En kuitenkaan voi olla pohtimatta, miten paljon kiehtovampia monet artikkelit olisivat olleet, jos tekijöiden persoonallinen ääni olisi näkynyt niissä enemmän: jos niissä näkyisi se ihminen, joka tutkimuksen on tehnyt.

En tarkoita, että tekijän kuuluu olla pääosassa. On vain miellyttävämpää lukea tekstejä, joista näkyy, että ne on kirjoittanut ihminen. Silloin päätarkoitus, tieteellisen tiedon jakaminen, myös toteutuu paremmin. Elävästi kirjoitetut tekstit on yksinkertaisesti helpompi omaksua kuin persoonattomat raportit. Vertaapa Virkamiesraportin X lukemista Hotakaisen Juoksuhaudantien lukemiseen. Mitä eroa niissä on? Toisessa on läsnä ihmisiä, toisessa vain asioita.

Minulla on myös vaikeuksia motivoitua tuottamaan maailmaan lisää persoonattomia tekstejä. Toiveeni olisi, että lukija saisi tutkimustiedon lisäksi teksteistäni aidosti uusia oivalluksia ja esteettistä mielihyvää. Haaveilen, että lukija viihtyisi tuotosteni parissa. En koe vielä päässeeni tähän. Toistaiseksi olen käyskennellyt tieteellisessä kirjoittamisessani jossakin konventioiden noudattamisen ja oman äänen varovaisen availun välimaastossa. Opiskeluaika mukaan lukien olen viettänyt yliopistomaailmassa 15 vuotta. Vaatii tietoista ponnistelua ja rohkeutta herätellä kirjoittamistaan turvallisesta tylsyydestä elävämmäksi.

Aucklandin yliopiston opettaja ja runoilija Helen Sword tarjoaa kannustavaa näkökulmaa aiheeseen. Hän on tutkinut eri alojen artikkeleiden kieltä ja lisäksi kysynyt tutkijoilta, minkälaisia tieteellisiä tekstejä he haluaisivat lukea. Yllätys, yllätys: tutkijat lukevat mieluiten tekstejä, joissa on mukana huumoria, tosielämän esimerkkejä, innostusta ja persoonallinen ääni.

Useimmilla tieteellisillä kirjoittajilla on kuitenkin käsitys, että heillä ei ole ”lupaa” kirjoittaa persoonallisesti. Sword kysyykin, kuka luvan antaa. Hänen mielestään jokainen voi itse murtaa käytänteitä. Pienilläkin valinnoilla voi olla suuri merkitys tekstin luettavuuden kannalta.

On tärkeää noudattaa tutkimusraportoinnin peruskriteereitä, kuten rehellisyyttä, tarkkuutta, kriittisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Tutkimusalojen välillä on myös eroja siinä, kuinka tiukkoja konventiot nykyisellään ovat. Mutta vahva tieteellisyys ei sulje pois elävää kirjoittamista. Tieteellisessä kirjoittamisessa on kyse harkittujen valintojen tekemisestä. Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että automaattisesti seurataan muuttumattomiksi oletettuja käytänteitä.

Mitä ajattelet – kuuluuko tieteellisen tekstin olla elävää? Koetko, että sinulla on lupa kirjoittaa persoonallisesti? Millaiset tieteelliset tekstit sytyttävät sinut?

Artikkelin sijainti: Yleinen Asiasana: , , . Lisää kirjanmerkkeihin: permalink.

5 Responses to Saako tieteellinen kirjoittaminen sytyttää?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit tilata kommentit myös vaikka et itse kommentoisi.