Tämä piti kirjoittaa jo viime viikolla

Kuva: Alexander Becker (Flickr)

Prokrastinaatio (engl. procrastination) tarkoittaa lykkäämistä, viivyttelyä, vetkuttelua ja välttelyä. Et ole koskaan kuullutkaan asiasta? Olet onnekas, sillä ilmiö on varsin tavallinen yliopistomaailmassa ja yleensäkin ns. luovilla aloilla.

Prokrastinaatio on sitä, että vapaaehtoisesti lykkää aikomaansa toimintaa, vaikka lykkääminen todennäköisesti pahentaa tilannetta. Määritelmä perustuu Calgaryn yliopiston professori Piers Steelin katsaukseen prokrastinaation tutkimuksesta ja luonteesta.

Oleellista ilmiössä on, että välttely ei aiheudu mistään ulkopuolisesta syystä: olit suunnitellut kirjoittavasi ja varannut sille aikaa, mutta vietätkin kaksi tuntia Facebookissa. Toinen keskeinen piirre on, että vetkuttelu tekee tilanteen lopulta sinulle hankalammaksi. Deadline lähestyy, kirjoittamisaikaa jää yhä vähemmän ja vähemmän. Joudut kirjoittamaan yötä myöten ja mahdollisesti kieltäytymään jostakin muusta, mitä olit suunnitellut tekeväsi. Monta mukavaa mökkiviikonloppua tai illallista rakkaiden seurassa on uhrattu artikkelin määräpäivän mahtivoiman edessä.

Prokrastinaatiota voi toki ilmetä elämän kaikilla alueilla: työssä, kotona, ihmissuhteissa, harrastuksissa tai omasta hyvinvoinnista huolehtimisessa. On tyypillistä, että ihminen on aikaansaapa joillakin alueilla, mutta vetkuttelee toisilla. Prokrastinaatiota esiintyy myös läpi ammattikuntien. Tietyt työn piirteet kuitenkin selvästi ruokkivat lykkäämistä. Jos työhön liittyvät tärkeät tavoitteet ovat kovin suuria ja ajallisesti kaukana (kuten väitöskirja) ja samalla jokapäiväinen ajankäyttö ja työn organisointi ovat pitkälti omissa käsissä, on tilanne otollinen prokrastinoinnille.

Tyypillisiä verukkeita, joilla vetkuttelija oikeuttaa käytöstään itselleen ja muille, ovat esimerkiksi seuraavat:

”Työskentelen paremmin paineen alla.” Tämä on siinä mielessä kestämätön selitys, että deadlinen tuoman paineen voi käyttää hyväkseen ja silti aloittaa ajoissa. On eri asia jättää kaikki viime tinkaan, kuin aloittaa hyvissä ajoin ja silti hyödyntää määräpäivän lähestymisen tuoma erityinen kirjoitusvire. Kannattaa siis sekä aloittaa ajoissa että ottaa virtaa deadlinen aiheuttamasta paineesta. Riskinä tällaisessa ajattelussa on myös, että kun aloitusta lykkää tarpeeksi pitkälle, työ jää kokonaan tekemättä. Aika ei yksinkertaisesti enää riitä.

”Jos kirjoitan, kun en ole sillä tuulella, työn jäljestä tulee huonoa.” Tämä on myytti. Kirjoittamisen lopputuloksen ratkaisee se, kuinka paljon tekstiään on ehtinyt hioa – ei se, miltä se aluksi näyttää. Inspiraatiota ei kannata jäädä odottelemaan, vaan sitä voi kutsua luokseen istumalla alas ja alkamalla kirjoittaa. Parhaimpienkin tekstien ensimmäiset versiot ovat olleet puutteellisia: oleellista on, käyttääkö aikaa niiden työstämiseen niin hyviksi, kuin mitä niistä voi tulla.

”Huomenna olen paljon motivoituneempi kirjoittamaan kuin tänään.” Prokrastinoijat ovat ikuisia optimisteja. Huomenna on aina parempi päivä. Mutta tänään on eilisen huominen. Siispä juuri oikea päivä kirjoittaa. Töihin siitä!

Lykkäämistä voi lieventää erilaisin keinoin. Kirjoitan niistä lisää – heti, kun saan aikaiseksi.

Artikkelin sijainti: Yleinen Asiasana: , , , . Lisää kirjanmerkkeihin: permalink.

5 Responses to Tämä piti kirjoittaa jo viime viikolla

  1. taina saarinen kirjoittaa:

    Voisiko prokrastinaatio olla myös voimavara? Kathrin Passigin ja Sascha Lobon mainiossa kirjassa ”Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria” (Atena, 2009) prokrastinaatio antaa tilaa kaikelle sille, jota ei ilman sen yhden asian aiheuttamaa ahdistusta tulisi tehtyä. Minut kirja sai ajattelemaan, miten monta artikkelia sitä on tullut kirjoitettua yhtä määrättyä artikkelia vältellessä. Vähän John Lennonin suuhun pannun hengessä: Life is what happens to you while you’re busy making other plans. Tai kuten Passig ja Lobo muotoilivat asian Romeon ja Julian laiksi: myrkynjuontiin ei ole koskaan kiire.

  2. Carol kirjoittaa:

    Taina, kiitos oivaltavasta kommentistasi. Kyllä! Tuo Lennonin lausahdus on hauska ja kuvaava. Epäilemättä jonkin asian välttely voi aiheuttaa tuotteliaisuutta toisissa asioissa. Prokrastinaatiohan ei tarkoita, ettei tekisi mitään, vaan että tekee jotakin muuta kuin oli aikonut. Prokrastinoijat voivat olla yleisesti ottaen hyvinkin aikaansaavia ja menestyneitä ihmisiä. Ongelmaksi se kaiketi muodostuu silloin, kun kyse on jostakin, jota todella haluaisi tehdä ja lykkäys aiheuttaa ikäviä seurauksia (Steelin määritelmä). Tulee myös mieleen, että prokrastinaatio on eri asia kuin esimerkiksi luovaan prosessiin oleellisesti liittyvä kypsyttelyvaihe, jolloin ei näennäisesti tee mitään. Aiheessa riittää pohdittavaa ja monia näkökulmia!

    • Taina Saarinen kirjoittaa:

      Kyse on kai vähän samasta asiasta kuin urheiluvalmennuksessa: laiskottaako? Treenaa! Väsyttääkö? Lepää! Tuo eronteko ”luovan prokrastinaation” (olen alkanut ajatella, että oma työrytmini ainakin pyörii työn välttelyn ympärillä) ja vain pelkän töiden siirtämisen välillä on aika hiuksenhieno. Enkä ainakaan akateemista kirjoittamista opettaessani uskalla esittää prokrastinaatiota opiskelijoille minään strategiana. Kerron kyllä heille omasta työtavastani, ihan vain sen kirjoittamiseen liittyvän rationalisoinnin rikkomiseksi.

      • Carol kirjoittaa:

        Olen samaa mieltä. Ero on hieno: onko kyse ongelmallisesta prokrastinaatiosta (jota itselle selitetään esim. ylläolevin verukkein) vai aidosti tarpeellisesta lepovaiheesta. Joillakin ”strukturoitu” prokrastinaatio toimii. Siinä täytyy osata huijata itseään tekemään hyödyllisiä asioita välttelemällä jotakin. Mutta se ei varmasti onnistu kaikilla ja prokrastinaatio voi olla aidosti lamauttavaa. Minäkään en uskaltaisi varauksetta suositella sitä metodina – mutta toki on hyvä kertoa erilaisista tavoista, joista jokainen voi löytää omansa. Whatever works…

  3. Kimmo kirjoittaa:

    Ja tämän yksi kääntöpuoli on sekin, että ei Facebookissa roikkuminen aina ole automaattisesti työn välttelyä. Aihetta on ihan tutkittukin (en löydä nyt lähdettä), ja ihmiset surffaavat netissä, kun he ovat väsyneitä eivätkä jaksa tehdä enää muuta. Ei siitä siis kannata itseään syyllistää, pikemminkin huomioida. Ja kannattaa tehdä ne vaikeat jutut silloin, kun vielä jaksaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit tilata kommentit myös vaikka et itse kommentoisi.