Kategorian arkistot: Yleinen

Työnohjausta tarjolla

Kimmo on aloittanut tänä keväänä työnohjaajakoulutuksen Helsingin yliopiston täydennyskoulutusyksikössä HY+:ssa. Ensi syksystä alkaen hän alkaa tarjota halukkaille myös yksilötyönohjausta. Työnohjaus toteutetaan videoyhteyden avulla, eli se on tällöin maantieteellisesti ja aikataulullisesti joustavaa. Työnohjauksessa tavataan sovitun aikataulun mukaan ja keskitytään asiakkaan määrittelemiin … Jatka lukemista

Kategoria: Yleinen | Kommentoi

Nuoren tutkijan näkökulma koronaan

Olen tänä keväänä opettanut jälleen verkkokirjoittamista Helsingin yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkijakoulun opiskelijoille. Tämänkertaisen kurssin teki tietysti erilaiseksi ja hieman haastavaksi se, että itse kurssikin siirtyi kokonaan verkkoon. Kurssilla toteutetaan aina yhteinen kurssiblogi. Niin tälläkin kertaa. Yhteiseksi teemaksi valikoitui ajankohtainen korona ja … Jatka lukemista

Kategoria: Yleinen | Kommentoi

Tutkijalta tutkijalle, verkossa

Opetan myös tänä syksynä Tutkijan verkkokirjoittaminen -kurssia Helsingin yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tutkijakoulussa. Kurssin osallistujat ovat jälleen kerran ihan mahtavia, ja kurssi onkin ehdottomasti yksi työni mukavimpia osia. Kurssilaiset perustavat aina yhdessä kurssiblogin, johon jokainen osallistuja kirjoittaa yhden kirjoituksen. Tämänsyksyisen blogin nimi … Jatka lukemista

Kategoria: Yleinen | Kommentoi

Tutkijailta Kaisa-talolla 18.9.2019

Keskiviikkona 18.9.2019 järjestetään Helsingin yliopiston Kaisa-talolla, Kirja & Kahvi -kahvilassa opiskelija- ja tutkijailta. Keskustelua riittää gradun tekemisestä, väitörkirjan kirjoittamisesta ja myös tutkijoiden muusta viestinnästä. Tilaisuuden ensimmäisessä osiossa klo 16:30–17:30 Kimmo on keskustelemassa gradun tekemisestä yhdessä Tiede ja teksti -kirjan kirjoittajien, … Jatka lukemista

Kategoria: Yleinen | Kommentoi

Carolin englanninkielinen kurssi Aalto-yliopistossa syksyllä 2019

Opetan jälleen syyslukukaudella Aalto-yliopistossa Finding Joy and Productivity in Academic Writing -kurssia. Kurssi on avoin kaikille Aalto-yliopistossa väitöskirjaa tekeville, riippumatta tutkimusalasta. Myös maisteritason opiskelijat voivat osallistua, jos gradu on aktiivisessa työvaiheessa ja kaipaa kirjoittamisprosessiin tukea. Kurssille pääsee JOO-sopimuksen kautta myös … Jatka lukemista

Kategoria: Yleinen | Kommentoi