Havaintoja arjesta

Kuva: russn_fckr (Unsplash)

Myös tänä keväänä toteutui HYMY-tutkijakoulun opiskelijoille pitämäni Tutkijan verkkokirjoittaminen -kurssi. Olen pitänyt kurssia jo muutaman vuoden ajan, ensin lähinä ja sittemmin etänä verkkokurssina.

Väitöskirjatutkijoiden opettaminen on samanaikaisesti haastavaa ja palkitsevaa. Opiskelijat ovat aina fiksuja ja taitavia, ja useimmat hahmottavat verkon tärkeyden viestintäkanavana. Osa väitöskirjatutkijoista kokee myös painetta siitä, että pitäisi olla somessa, verkostoitua, profiloitua ja yleistajuistaa. Kurssilla yritän vähän helpottaa näitä paineita ja rohkaista jokaista muodostamaan omanlaisensa suhteen verkossa toimimiseen.

Kurssilla toteutetaan aina kurssiblogi. Tämän kevään blogiksi muodostui väitöskirjatutkijan arki ja blogin nimeksi tuli Tutkijapäiväkirjat.

Blogissa on useita todella hyviä kirjoituksia. Nostan aiheista nyt esille esimerkiksi sen, miten väitöskirjan tekeminen sivutoimisesti päätyön ohessa voikin olla hyvä juttu, ja sen, miten taide ja akateeminen kirjoittaminen muistuttavat toisiaan. Monissa kirjoituksissa pohdittiin myös koronaa sekä ylipäätään väitöskirjan ja muun arjen yhdistämisen haasteita.

Olen työskennellyt väitöskirjatutkijoiden kanssa eri kursseilla ja ohjauksen muodoissa jo aika kauan. Tunnustan, että olen lukenut useita kirjoituksia, joissa pohditaan työn ja vapaa-ajan erottamisen tärkeyttä ja palautumisen merkitystä. Silti minusta tuntuu, että näistä asioista pitää kirjoittaa koko ajan uusia hyviä kirjoituksia ja että väitöskirjatutkijan pitäisi myös lukea nuo jutut yhä uudestaan.

Käy sinäkin lukemassa näitä hyviä ja omakohtaisdia kirjoituksia ja osallistu vielä myös keskusteluun!

Kategoria: Yleinen. Lisää kirjanmerkkeihin: permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit tilata kommentit myös vaikka et itse kommentoisi.