Aiheen valinnasta: Neljä itsestään selvää sääntöä

Kuva: thegardenbuzz (Flickr)
Kuva: thegardenbuzz (Flickr)

Alaotsikko on lainattu kirjailija ja semiootikko Umberto Ecolta. Paitsi tunnettuja romaaneja, kuten Ruusun nimi ja Foucaultin heiluri, Eco on kirjoittanut akateemisten oppaiden joukossa klassikoksi muodostuneen Oppineisuuden osoittaminen -teoksen vuonna 1977.

Eco esittää ”neljä itsestään selvää sääntöä” koskien tutkielman aiheen valintaa. Säännöt ovat ajattomia ja kertaamisen arvoisia. Ne sopivat hyvin muistutukseksi myös kokeneemmalle tutkijalle, joka ohjaa opinnäytetöitä tai miettii seuraavan tutkimuksensa teemaa.

1) Aiheen on vastattava opiskelijan (tutkijan) intressejä.

2) Käytettävän aineiston on oltava suhteellisen helposti saatavilla.

3) Käytettävän aineiston on oltava opiskelijalle (tutkijalle) ymmärrettävää.

4) Tutkimuksen metodisen viitekehyksen on mahduttava opiskelijan (tutkijan) kokemuspiiriin.

Lopulta ohjeita on kuitenkin vain yksi, jonka Eco kiteyttää pilke silmäkulmassa seuraavasti:

”Tutkielman tekijän on tehtävä sellainen tutkielma, jonka hän kykenee tekemään.”

Itsestään selvää, kuten Ecokin toteaa. Itsestäänselvyydet ovat kuitenkin siitä jänniä, että ne tulee helposti sivuuttaneeksi juuri siksi, että ovat niin yksinkertaisia. Ilmeisimmät ohjenuorat eivät näykään toiminnassa.

Niinpä tutkimuksen teossa voi tulla vastaan hankaluuksia sen tähden, että työtä on lähdetty tekemään huomioimatta ilmeisiä, aiheen valinnan kannalta merkityksellisiä seikkoja.

Se, millaisen tieteellisen tutkielman kukin kykenee tekemään, on tärkeä kysymys, jota neljä sääntöä avaavat. Käytännön toteutusmahdollisuudet, kuten aineiston saatavuus ja metodin sopivuus omaan osaamiseen nähden, ovat oleellisia. Vaikka aihe olisi kuinka kutsuva, kannattaa harkita, lähteäkö tekemään tutkimusta, jonka toteuttaminen on käytännössä vaikeaa.

Nähdäkseni keskeisin kysymys lopulta kuitenkin on, innostaako aihe aidosti. Tämä on myös seikka, jota kukaan toinen – esimerkiksi ohjaaja – ei voi ulkoapäin määritellä.

Minkä aiheen parissa juuri sinä jaksat viettää useampia vuosia? Vaikka aihevalinta olisi muuten perusteltu, voi tutkimusta olla vaikeaa toteuttaa käytännössä, jos se tuntuu vieraalta. Tällaiseen tilanteeseen saatetaan päätyä vaikkapa silloin, kun tarjolla on periaatteessa hieno tilaisuus, esimerkiksi paikka valmiiksi rahoitetussa tutkimusprojektissa tai aineisto, joka on heti saatavissa ohjaajalta. Tällaiset edut eivät lopulta kuitenkaan pelasta, jos aihe jatkuvasti tuntuu etäiseltä.

Mikään aihe ei itsessään ole kiinnostava tai epäkiinnostava. Lähes mistä tahansa teemasta on mahdollista tehdä mielenkiintoista tutkimusta. Kyse on tutkijasta ja siitä, mikä juuri hänet sytyttää. Aiheen on tunnuttava aidosti innostavalta. Toki epäkiinnostavaksikin koetusta teemasta on mahdollista tehdä tutkimusta. Mutta kun kiinnostaviakin aiheita on saatavilla, ei kannata.

Sanoisin, että tämä on ohjeista tärkein. Muiden, esimerkiksi aineiston hankkimiseen tai analyysiin liittyvien haasteiden kanssa jaksaa painia paremmin, jos aiheeseen suhtautuu intohimoisesti. Itselle vieraalta tuntuvan aiheen parissa työskentely on puolestaan aina hankalaa, olivat olosuhteet muuten miten otolliset tahansa.

Lopuksi on todettava, että tutkimusaiheen tarkempi määrittyminen voi olla pitempi prosessi, riippuen tutkimusalasta ja tilanteesta. Aina valintaa ei tehdä tietoisesti, tiettynä hetkenä: tutkimusta vain lähdetään tekemään ja aihe muokkautuu moneen kertaan tutkimusprosessin aikana. Tämä kuuluu asiaan. Jostakin on kuitenkin lähdettävä liikkeelle. Valintojen pohtiminen on hyväksi prosessin eri vaiheissa, sillä aiemmat ratkaisut määrittävät aina jonkin verran myöhempiä valinnanmahdollisuuksia.

Mikä on sinun kokemuksesi tutkimusaiheen valinnasta? Oliko aihe alusta asti selvä, vai löytyikö se vasta mutkikkaiden sivupolkujen jälkeen?

Lähde: Eco, Umberto . Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. Suom. Pia Mänttäri, 3. Painos. Tammer-Paino Oy, Tampere. 1995.

Kategoria: Yleinen | Asiasanat: , | Kommentoi

Tehtävälistojen taika

Kuva: vancouverfilmschool (Flickr)
Kuva: vancouverfilmschool (Flickr)

Yksi käytännöllinen ja hyödyllinen tapa organisoida omaa työntekoa ja arkea ovat erilaiset tehtävälistat. Tehtävälistoilla on tavallaan kaksi funktiota. Ensinnäkin tehtävälista auttaa muistamaan, mitä kaikkea pitää tehdä. Toisaalta tehtävälista myös tehostaa työskentelyä, sillä se auttaa priorisoinnissa ja lisää motivaatiota: tehtävälistan tehtävät antavat työskentelylle fokuksen, ja tehtävien yliviivaaminen listalta tuntuu yksinkertaisesti tyydyttävältä.

Tehtävälistojen mielekäs käyttö on oma taiteenlajinsa, ja jokaisen on oikeastaan kehitettävä oma itselleen sopiva tapansa. Esittelen tässä kuitenkin oman tapani, joka tuntuu tällä hetkellä toimivan hyvin. Käytän listojen hallinnassa kolmea eri työkalua, puhelinta, tietokonetta ja kortistokortteja. Jokaisella on oma funktionsa.

Puhelin

Puhelimen tärkein ominaisuus tässä yhteydessä on se, että puhelin on aina mukana ja aina päällä. Tehtävien kirjaaminen vaatii näin hyvin pienen vaivan, ja näin se tulee siis myös tehtyä. Käytän puhelimessani tällä hetkellä Clear-nimistä ohjelmaa. Se on oikein hyvä, mutta samanlaisia on muitakin. On hyödyllistä, jos ohjelma antaa luoda listoja erilaisille tehtäville ja lisäksi muokata tehtävien järjestystä tärkeyden tai ensisijaisuuden mukaan.

Puhelimessa minulla on kolme listaa, Ostoslista, Sähköpostit ja Tärkeää. Ostoslistan sisältö on itsestään selvä. Siihen kirjaan asiat, jotka minun täytyy ostaa. Sähköpostit-listalle lisään nimiä puolestaan aina, kun minun pitää meilata tai esimerkiksi soittaa jollekin ihmiselle tai vastata heidän yhteydenottoonsa. Yritän pitää varsinaisten sähköpostieni inboxit mahdollisimman tyhjänä ja lisätä tärkeät yhteydenottotehtävät pikemminkin tehtävälistalle puhelimeen.

Tärkeää-listalle lisään kaikki sellaiset tehtävät, jotka minun on todella pakko tehdä, ehkäpä tiettyyn päivämäärään mennessä. Tällaisia ovat erilaiset ilmoittautumiset, hakemukset, opettamiseen liittyvät pakolliset tehtävät ja vastaavat. Ne ovat asioita, joista minun täytyy säännöllisesti muistuttaa itseäni, ja siksi puhelin on niille paras paikka. Lisään Tärkeää-listalle usein myös deadlinen suoraan tehtävän nimeen. Oleellista on myös, että tällä listalla ei ole liikaa asioita. Jos jokin ei tule tehtyä, se ei ole tärkeää ja sen voi poistaa tältä listalta.

Tehtävälistan lisäksi käytän muistamisen helpottamiseksi myös paljon puhelimen muistutuksia. Tähän käytän ohjelmaa nimeltään Due, mutta vaihtoehtoja toki on, ja aika monissa puhelimissa muistutussovellus löytyy automaattisesti. Käytän muistutuksia silloin, kun jotain pitää muistaa tiettynä ajankohtana (esim. ”Laita kirjastoon palautettavat kirjat illalla reppuun”).

Tietokone

Puhelimen lisäksi ylläpidän toisenlaisia tehtävälistoja tietokoneella. Tähän käytän erinomaista Wunderlist-ohjelmaa. Wunderlistin etu on, että sen saa melkein kaikille tietokoneille ja laitteille ilmaiseksi ja lisäksi sitä voi käyttää selaimen kautta.

Wunderlistia käytän laajempien projektien hallintaan. Minulla on siellä tällä hetkellä esimerkiksi omat listat Tohtoritakuu-kirjalle ja väitöskirjalle sekä muutamalle muulle projektille. Wunderlistissa tehtäviin voi liittää muistiinpanoja ja tehtävien järjestystä voi muutella. Listalla olevien tehtävien määrä voi olla myös varsin suuri.

Periaatteessa Wunderlistia voisi käyttää kaikkien tehtävälistojen hallinnointiin, sillä sen saa kyllä moniin puhelimiinkin. Olen kuitenkin havainnut, että minulla toimii paremmin erilliset työkalut erilaisille listoille. Puhelimessa simppelit ja kriittiset tehtävät, tietokoneella ensisijaisesti muistiinpanomaiset ja laajempiin projekteihin liittyvät listat.

Kortit

Niin, se kolmas työkalu. Toisinaan, erityisesti silloin kun töitä on todella paljon ja ne ahdistavat, on hyödyllistä tehdä päiväkohtaisia tehtävälistoja. Niiden idea on siinä, että nostaa muutaman asian yhden työpäivän tehtäviksi. Kun ne saa tehtyä, päivä on valmis. Ainakin minua tämä auttaa stressissä.

Kaikkein hauskin työkalu tähän ovat kortistokortit, joita joskus indeksikorteiksikin sanotaan. Niitä saa kirjakaupoista. Periaatteessa saman tehtävän ajaa ihan hyvin mikä tahansa paperilappunen tai Post It -lappu. Kortistokortti on kuitenkin tukevampi ja siten minusta fyysisesti miellyttävämpi. Sille voi listata päivän tehtävät. Kun kaikki on tehty, revin kortin!

Yksinkertainen, toimiva järjestelmä

Erilaisissa tehtävänhallinnan järjestelmissä, kuten GTD:ssä, korostetaan kuinka sinulla tulee olla erilaisia listoja ja niin sanottuja konteksteja, esimerkiksi ”Koti”, ”Kirjoitustyöt”, ”Opetus” ja niin edelleen. Samoin korostetaan usein, että listalle kannattaa kirjata aivan kaikki tehtävät, jotta ne saa pois mielestään.

Oman kokemukseni mukaan listojen ja listoilla olevien tehtävien määrän kasvaessa kasvaa myös sen todennäköisyys, että et enää käytä listoja tai halua edes katsoa niitä. Siksi on mielestäni tärkeää, että oma syteemi on riittävän yksinkertainen. Tehtävät, jotka eivät ole tärkeitä, eivät mielestäni edes kuulu tehtävälistalle. Tehtävälistaa kannattaa myös järjestellä säännöllisesti, ja turhat tehtävät tulisi poistaa.

Yllä kuvailemani systeemi tuntuu toimivan minulle. Kuulisin kuitenkin mielelläni, minkälaisia vinkkejä muilla on. Mikä sinua auttaa tehtävien hallintaan?

Kategoria: Yleinen | Asiasanat: , , | 6 kommenttia

Pelottaako menestys?

Kuva [Brianori] (Flickr)
Kuva [Brianori] (Flickr)
Olen aiemmassa kirjoituksessani käsitellyt prokrastinaatiota, eli lykkäämistä ja välttelyä. Aiheeseen perehtyneiden psykologien keskuudessa prokrastinaatiota pidetään enemmän tunneperäisenä kuin puhtaana ajanhallinnan ongelmana. Tämä kulminoituu monasti erilaisiin pelkoihin, kuten epäonnistumisen pelkoon, kritiikin pelkoon tai kontrolloiduksi joutumisen pelkoon.

Menestymisen pelko on yksi välttelyyn liittyvistä peloista. Siitä puhutaan kuitenkin vähemmän kuin esimerkiksi epäonnistumisen pelosta ja sitä voi siksi olla vaikeampi havaita.

Miten tunnistaa itsessään menestymisen pelko? Jane B. Burka ja Lenora M. Yuen ovat prokrastinaation helpottamiseen erikoistuneita psykologeja. Kirjassaan ”Procrastination – Why You Do It, What to Do About It NOW” Burka ja Yuen esittävät kysymyksiä, jotka auttavat huomaamaan, onko omassa vetkuttelussa mahdollisesti kyse menestymisen pelosta.

Alatko viivytellä projektia, joka on sujunut mainiosti? Tuntuuko tunnustuksen saaminen ahdistavalta? Kun asiat menevät hyvin, odotatko, että jotakin pahaa tapahtuu aivan pian? Saavatko kohteliaisuudet olosi epäluuloiseksi? Jos esimiehesi ehdottaa ylennystä, toivoisitko olevasi näkymätön? Jos menestyt jollakin elämänalueella, sotketko asiasi toisella?

Menestymisen pelon taustalla on kielteisiä uskomuksia siitä, mitä menestys on. Burka ja Yuen erittelevät näitä kirjassaan. Joku saattaa pelätä menestystä siksi, että ajattelee menestyneen ihmisen elämän olevan liian vaativaa. Hänen mielikuvissaan menestys tuo mukanaan kilpailua toisten kanssa, lisääntynyttä itseen ja omaan työhön kohdistuvaa huomiota, korkeita odotuksia – elämää, joka on täynnä suorituksia, eikä ollenkaan iloa tai vapaa-aikaa. Tällaista elämää voisi verrata korkeushyppääjänä olemiseen: kovan harjoittelun ja sinnikkään yrittämisen tuloksena onnistut lopulta hyppäämään korkeammalle kuin koskaan. Ja mitä siitä seuraa? Rimaa nostetaankin korkeammalle.

Tässä mielikuvassa kiintoisaa on, että menestyksen ajatellaan vääjäämättä vievän kohti kontrollin ja valinnanmahdollisuuksien vähenemistä. Toisin sanoen, menestys tuokin mukanaan ikävyyksiä voimaantumisen sijaan. Muutut joksikin toiseksi, elämäsi muuttuu vaikeammaksi ja sen kontrolli siirtyy itseltä muille.

Toinen menestymisen pelon taustalla vaikuttava uskomus voi olla, että menestys tarkoittaa sitä, että joku joutuu aina kärsimään. Jos se et ole sinä itse, on se joku toinen. Pelkäät, että sinun menestyksesi on jonkun menetys. Ehkäpä lapsuudenperheesi muut jäsenet eivät ole korkeasti koulutettuja, ja sinusta tuntuu, että jos menestyt akateemisessa maailmassa, sisaruksesi ovat kateellisia eivätkä vanhempasi ymmärrä asioita, joiden parissa työskentelet. Ajattelet, puolisosi itsetunto ei kestä, jos alat ansaita enemmän kuin hän. Pelkäät, että suhteesi tärkeisiin ihmisiin tavalla tai toisella kärsii.

Menestymisen pelkoa voi herättää myös toisenlainen uskomus: menestys ei ole sinua varten. Et ansaitse menestyä. Elämänhistoriassasi voi olla tapahtumia tai ajanjaksoja, joista et ole järin ylpeä. Ehkäpä olet joskus loukannut läheisiäsi, poikennut kaidalta polulta tai tehnyt muita harkitsemattomia tekoja. Käsityksesi itsestäsi voi – ehkä huomaamattasi – olla niin alhainen, että koet menestyksen olevan vain muita varten.

Kenties harvinaisempi, mutta seurauksiltaan yhtä todellinen voi olla myös päinvastainen kuvitelma: pelkäät olevasi liian täydellinen. Sinulla on jo kaikkea, olet saavuttanut paljon, muut ajattelevat jo nyt elämäsi olevan täydellistä. Olisi liikaa saada vielä väitöskirjakin valmiiksi.

Menestymisen pelon ytimessä on uskomus, että menestyksen ja rakkauden välillä täytyy valita. Menestys tavalla tai toisella vie muita, sinulle tärkeitä ihmisiä kauemmaksi luotasi.

Muutoksiin liittyy riskejä ja menestyskin on muutos. Väitöskirjan tai muun merkittävän työn valmiiksi saaminen on suuri askel, vaikkakin myönteinen sellainen. Muutokset sisältävät tuntemattomia elementtejä; et voi varmasti tietää, mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Silti menestyminen ei todennäköisesti ole niin vaikeaa tai pelottavaa, kuin millaisena se pahimmissa mielikuvissa näyttäytyy.

Lohdullisinta voi olla oivaltaminen, että itsensä ja unelmiensa toteuttaminen tuo elämään vahvuutta ja sisäistä tasapainoa, jota tärkeinä pitämiään asioita lykkäävältä ihmiseltä puuttuu. Tämä tasapaino vaikuttaa lähes väistämättä myönteisesti myös ihmissuhteisiin. On helpompaa olla sellaisen henkilön lähellä, joka on tyytyväinen elämäänsä. Niinpä ihminen, joka uskaltaa pyrkiä tavoitteitaan kohti, on yleensä erittäin kykenevä mukautumaan muutoksiin ja uusiin tilanteisiin – lopulta paremmin kuin sellainen, joka pienentää itseään ja kykyjään menestymisen pelon takia.

Kategoria: Yleinen | Asiasanat: , , , , | 3 kommenttia

Ajankäytön suunnitteleminen

Kuva: Abode of Chaos (Flickr)
Kuva: Abode of Chaos (Flickr)

Esittelen tässä kaksi työkalua, jotka auttavat oman työskentelyn suunnittelemisessa ja aikatauluttamisessa. Työkalut ovat Kahdentoista viikon suunnitelma sekä Viikkosuunnitelma.

Kahdentoista viikon suunnitelma

Kahdentoista viikon suunnitelman tarkoitus on suunnitella seuraavat noin kolme kuukautta etukäteen. Voit käyttää suunnitteluun lomaketta, joka löytyy pdf-muodossa ja Word-dokumenttina.

Lomakkeen tarkemman käytön voit itse suunnitella sopivaksi. Toimin itse siten, että merkitsen lomakkeeseen ensin päivät, jolloin en yksinkertaisesti voi tehdä väitöskirjaa. Tällaisia ovat esimerkiksi opetuspäivät ja muut pakolliset menot. Tämän jälkeen hahmottelen, mitä päiviä voin käyttää väitöskirjan parissa työskentelyyn. Lomakkeen ensimmäiseen sarakkeeseen voi merkitä esimerkiksi pakolliset deadlinet, tai sitten siihen voi merkitä muita suuntaviivoja sen suhteen, mitä kulloinkin pitää tehdä tai olla valmiina.

Miksi juuri kaksitoista viikkoa? Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että idea kahdestatoista viikosta tulee alun perin Wendy Belcherin erinomaisesta kirjasta Writing your journal article in twelve weeks. Belcherin kirjan rakennetta seuraavan lomakkeen löydät hänen kotisivuiltaan.

Olen kuitenkin huomannut, että kaksitoista viikkoa on varsin toimiva ajanjakso työskentelyn suunnitteluun, teki sitten artikkelia tai monografiaa. Kaksitoista viikkoa on riittävän pitkä aika, jotta ajan kulumiseen saa perspektiiviä. Toisaalta se ei ole liian pitkä aika, ja näin suunnittelu on vielä jossain määrin konkreettista ja realistista. Yleensä ensimmäinen oivallus on aina se, että aikaa työskentelyyn on paljon vähemmän kuin ennalta on ajatellut.

Mitenkään kovin tarkkoja suunnitelmia tai tavoitteita ei kahdelletoista viikolle todennäköisesti kuitenkaan kannata tehdä. Aika on siihen yksinkertaisesti liian pitkä, ja eteen tulee tekijöitä, joita et pysty ennakoimaan. Selvyyttä omaan arkeen ja ajankäyttöön kahdentoista viikon suunnitelma voi kuitenkin tuoda.

Viikkosuunnitelma

Vielä konkreettisemmin arjen jäsentämiseen liittyy viikkosuunnitelma. Siihenkin löytyy lomake sekä pdf-muodossa että Word-dokumenttina.

Viikkosuunnitelman tekemisen olen oppinut alun perin Helsingin yliopiston opintopsykologeilta, jotka käyttävät sitä opiskelijoiden kanssa työskennellessään. Viikkosuunnitelmaa voi käyttää monella eri tavalla, suunnitteluun, seurantaan tai sitten molempiin.

Merkitse viikkosuunnitelmaan tunteina ne ajanjaksot, jolloin tarkoituksesi on työskennellä väitöskirjan parissa. Suunnitelmaan voit kirjata myös muut tärkeät työntekoon ja hyvinvointiin liittyvät asiat, kuten esimerkiksi nukkumisen. Lomakkeen toista puoliskoa voit sitten halutessasi käyttää seurantaan. Katso, kuinka suunnitelmasi toteutuu ja kuinka paljon todellisuudessa käytät aikaasi erilaisiin asioihin.

Viikkosuunnitelma muistuttaa perhetyössä ja lastensuojelussa käytössä olevaa sekvenssimenetelmää. Sama menetelmä näyttäisikin toimivan erityisen hyvin myös väitöskirjan tekijöillä, joille elämänhallinta tuottaa haasteita!

Sekvenssimenetelmä-dvd:tä mainostetaan seuraavasti:

Mitä tehdä kun arki ei suju? Jäävätkö asiat hoitamatta, onko koti kaaoksessa? Kuinka saada arki toimivammaksi ja vähemmän uuvuttavaksi?

Eikö olisikin hienoa ratkaista nämä haasteet?

Olen käyttänyt Kahdentoista viikon suunnitelmaa ja Viikkosuunnitelmaa osana väitöskirjan kirjoittajille tarkoitettuja kursseja. Toisille suunnitelmien tekeminen sopii erittäin hyvin, ja esimerkiksi viikkosuunnitelma luo lukujärjestyksen kaltaisen struktuurin, jota voi sitten rauhallisin mielin suorittaa.

Toiset väitöskirjan tekijät sen sijaan alkavat jupista ja siteerata Foucault’n Tarkkailla ja rangaista -kirjaa. Joillekin seuranta ja suunnittelu muodostuukin ahdistavaksi ja lopulta työskentelyä haittaavaksi tekijäksi. Tällöin mielestäni kannattaa keskittyä yksinkertaisesti siihen, että pyrkii tekemään yksittäisistä työpäivistä mahdollisimman mielekkäitä, ja unohtaa liiallinen suunnittelu.

Kategoria: Yleinen | Asiasanat: , , | Kommentoi

Tunne johtaa tuloksiin

Kuva: Dmitry Kichenko (Flickr)
Kuva: Dmitry Kichenko (Flickr)

Lähes jokaisella väitöskirjan tekijällä on prosessinsa aikana vaiheita, jolloin työskentely ei suju. Joillain nämä ahdistavat jaksot jäävät satunnaisiksi ja lyhyemmiksi, toisilla ne taas venyvät hyvin pitkiksi.

Me tutkijat olemme luonteeltamme yleensä älyllisiä ja luotamme ajattelun ja analysoinnin voimaan. Teemme niin myös silloin, kun työskentely ei suju. Ajattelemme helposti, että analysoimalla ja ajattelemalla haasteitamme tai ongelmaamme saamme aikaan muutoksen.

Todellisuus on kuitenkin toinen. Ajattelu harvoin saa aikaan todellisen muutoksen tai merkittäviä tuloksia.

Saatamme myös haasteita kohdatessamme monesti tietää varsin hyvin, mikä on ongelma, mutta se ei silti saa meitä muuttamaan käytöstämme. Lisäksi iso ongelma on se, että usein luulemme tietävämme, vaikka emme todellisuudessa edes tiedä. Ihmisten kyky arvioida omaa toimintaansa on tunnetusti melko rajallinen.

Muutos vaatii tunnetilan

Jotta saisimme aikaan tuloksia tai pysyvän muutoksen, tarvitsemme voimakkaan tunnetilan. Tuon tunnetilan on lisäksi oltava positiivinen. On varsin inhimillistä yrittää pelotella itseämme toimintaan esimerkiksi ajattelemalla ”Jos en saa väitöskirjaani valmiiksi, minusta tulee surkea luuseri, joka ei saa koskaan töitä ja joka menettää kasvonsa kollegojen silmissä.”

Pelko tai muu negatiivinen tunne auttaa kuitenkin hyvin harvoin. Tarvitsemme itseämme motivoimaan positiivisen tunteen ja vahvan sellaisen. Seuraavassa konkreettisia ohjeita sen saavuttamiseen:

1) Tee sitä, mikä on mukavaa

Mieti, mikä väitöskirjaasi liittyvä on kaikkein mukavinta, ja aloita siitä. Ystäväni, näytelmäkirjailija Paavo Westerberg suosittelee kirjoittaessa toimimaan näin: mieti, mitä kohtaa olisi kaikkein mukavinta kirjoittaa, ja aloita siitä! Paavo on erittäin tuottelias, joten häntä kannattaa kuunnella.

2) Visualisoi positiivinen lopputulos

Muodosta mahdollisimman selkeä kuva valmiista väitöskirjasta ja itsestäsi tohtorina. Mieti, mitä kaikkea hyvää siitä seuraa.

3) Tee kaikkea muuta mukavaa

Rakenna työpäiväsi niin, että väitöskirjan kirjoittamisen lisäksi teet kaikkea muuta sellaista, mistä pidät. Eri asiat tuottavat eri ihmisille tyydytystä, mutta esimerkiksi ulkoilu, liikunta ja muiden ihmisten tapaaminen ovat varsin yleisiä ilon lähteitä. Varaa työpäivääsi tietty aika väitöskirjalle mutta tee myös muita mukavia asioita.

4) Mene tilanteisiin, joista saat intoa tutkimuksen tekemiseen

Mieti, mikä saisi sinut hetkeksi unohtamaan itsesi ja palauttamaan mieleesi ne asiat, joista olet ollut innostunut. Olisiko jossain seminaari tai konferenssi, jossa voisit kuunnella muiden tutkijoiden kiinnostavia esityksiä ja tavata kollegoita? Entä jokin kiinnostava väitöstilaisuus? Jokin sosiaalinen tilaisuus?

Älyä ja suunnittelua tarvitaan, mutta todellinen voima saada aikaan tuloksia syntyy tunteiden puolella. Tunne johtaa tuloksiin.

Kategoria: Yleinen | Asiasanat: , , | Kommentoi